• lookbook,  my style,  thoughts

    THERE IS ALWAYS A CRISIS. PERHAPS YOU SHOULD CONSIDER LIVING YOUR LIFE DURING THEM. OTHERWISE, YOU MIGHT MISS IT

    Tämä viikko on mennyt taas hurjaa vauhtia eteenpäin. Nyt ollaan jo arkipäivien parhaimmassa päivässä, torstaissa. En tiedä mikä siitä tekee parhaimman, koska se ei ole ainakaan se, että viikonloppu on (jälleen kerran) jo melkein kolkuttamassa oven takana. Satun nimittäin olemaan viikonloppuahdistujien kruunaamaton prinsessa.

    Tiedätte varmaan sen, että on ihanaa herätä aamuisin rauhallisessa olotilassa. Olotilassa, joka ei kiirehdi yhtään mihinkään. Saa syödä rauhassa aamupalaa lukien kirjaa, eikä kello huuda toisen korvan vieressä juoksemaan kotiovesta ulos ja töihin. Mutta samalla ne on niitä hetkiä kun olisi ainoa mahdollisuus yrittää olla sosiaalinen ja nähdä kavereitakin joskus. Illalla tekisi mieli mennä istumaan kylmä kalja naaman edessä hyvään seuraan, mutta seuraavan päivän paha ahdistus kirkuu valitsemaan toisin. Olen syvästi kateellinen ihmisille, jotka eivät kärsi sen kummempia krapuloita. Itse olen jo monta kertaa todistanut sen, että se on ihan sama juoko kaksi kaljaa vai kymmenen plus puoli pulloa vodkaa, sillä olotila on aivan yhtä helvetistä valinnoista riippumatta. Ja se krapula kestää viikon.

    Ja koska rakastan viettää arkipäiväni yksin, ei oikeastaan jää paljon valinnanvaraa. Siinä vaiheessa kun on kaksikin viikkoa ilman yhtäkään sosiaalista kontaktia, nousee kynnys aika korkealle. Olen huomannut itsessäni sen, että puhekyky katoaa enkä keksi mitään sanottavaa. En keksi muutenkaan, mutta silloin se tilanne pahenee kuitenkin aivan älyttömästi.

    Koska mulla ei oikeastaan ole mitään asiaa ikinä yhtään kenellekkään. Niin karulta kuin se kuulostaakin, niin elämäni parani huomattavasti kun tuossa joitakin aikoja sitten ymmärsin sen. En pysty edes väkisin keksimään mitään puhuttavaa, kun pääkoppa vain tikittää kuin tyhjä sekuntikello ilman tuulen havinaakaan. Siksi on lottovoitto omistaa sellaisia ystäviä, jotka hoitavat sen puhumisen sun puolesta, eikä niitä edes haittaa se. Kiitos teille siitä.

    Jotkin asiat vaativat enemmän aikaa kuin toiset, ja kaikki eivät ole syntyneet tekemään ryhmätöitä. Mä vaadin omaa tilaa ja vapautta, mutta rakastan kuitenkin toisten ihmistenkin seuraa.

    Viettäkää ihana helmikuun viimeinen päivä ♥

  • face photoshoot,  lookbook,  my life,  my style,  thoughts

    NO HEI MILLANEN SÄ OOT MUUTEN LUONTEELTAS? No ainakin nöyrä

    Kuinka kauan tämä lukko kirjoittamisen suhteen oikein pitää itseään paikallaan? Eikö jo voisi löytyä avain, jolla sen saisi nätisti kierrettyä auki? En varmaan vain yritä tarpeeksi, sillä enhän mä muutenkaan ikinä.

    Ajattelin kanavoida sitä hieman enemmän auki tekemällä pitkästä aikaa muutamia testejä. Kaikki itseeni ja omaan luonteeseeni liittyen. Muistan kun joskus peruskoulussa kaikkien testien tekeminen oli yksi parhaimmista ajanvietteistä. Ja aina jos tulos ei miellyttänyt, se unohdettiin. Tai tehtiin testi niin monta kertaa että lopputulos oli “oikea”. Yhden testin tosin jätin vain siihen yhteen kertaan, vaikka olinkin suuremmankin luokan taru sormusten herrasta -fani. Pettymys oli niin suuri, etten päässyt siitä ihan niin helposti yli. Testissä oli kysymys siitä, mikä olisi roolihahmoni, jos olisin itse näyttelemässä kyseisissä elokuvissa. Vastaus oli Uruk-hai. Vieläkin vähän ehkä harmittaa.

    Perinteisenä Harry Potterin rakastajana tein myöskin tupatestejä aina kun niitä vain vastaan tuli. Mun oli aina pakko saada olla luihuinen, koska olihan se nyt siistein tupa teini-ikäisen mielestä. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että se useimmiten vastaukseksi tullut korpinkynsi ei ehkä olekkaan yhtään sen huonompi. Itseasiassa ymmärsin lopulta (kasvettuani vähän) sen olevan se mukavin vaihtoehto, koska onhan sininen nyt niistä se kaikkein siistein väri. Kriteerit on syytä pitää maltillisina..

    Ps. Olin myöskin erään temperamentti testin mukaan väriltäni eniten sininen. Korpinkynteni iloitsee vahvasti, vaikka värin luonnehdinnan todenmukaisuus hieman pelottaakin. Tarkkailija olen aina tiennyt olevani, ja sen ansiosta pystyn helposti huomaamaan ihmisissä ne asiat, mitä he eivät itse näe. Tai mitä itse tilanteessa muut eivät huomaa. Mulle sanottiin joskus aikoinaan että hiljaiset ovat pahimpia, ja koska tunnen itseni aika hyvin, voin sanoa sen pitävän hyvinkin paljon paikkansa. Tosikko olen myöskin pystynyt myöntää olevani jo kauan. Sen hyväksyminen vaati todennäköisesti vain tietynlaisen aikuistumisen. Saatoin nimittäin joskus nuorempana loukkaantua aivan valtavan paljon, jos mua nimitti sillä nimellä. Todellisuus onkin joskus se vaikeimmin hyväksyttävä asia, eikö.

    Kaikenlaiset sosiaaliset tilanteet taas ovat hyvin usein ongelmallisia. Mä kykenen aivan helposti juttelemaan, mutta se vaatii myöskin järkyttävän paljon aikaa, että mulla on oikeasti jotain asiaa. Muuten vain nyökkäilen ja vetäydyn sinne kuuluisalle taka-alalle miettimään että voisko tää tilanne mennä jo ohi. Saatan tosin myös nauttia niistä tilanteista, kunhan multa ei odoteta mitään talk showta keskellä ihmismassaa. Sitä ei tule koskaan tapahtumaan.

    Kun temperamenttityylisi on sininen, olet yleensä suunnitelmallinen, perusteellinen ja keskittynyt. Ilmaisutyylisi on hillitty, asiallinen ja harkitseva. Ryhmässä asetut usein asiantuntijan, tarkkailijan ja tutkijan rooliin. Heikkouksiasi saattavat olla tosikkomaisuus ja liiallinen täydellisyyden tavoittelu. Lisäksi vetäydyt helposti vuorovaikutuksesta.

    Löysin Elisan blogista muutamat testit, joiden ajattelin mukavan ajanvietteen lisäksi olevan niitä, jotka saavat ehkä ajattelemaan itseään ja toimintaansa vähän paremmin. Tai ainakin oppimaan itsestään jotain. Itseasiassa näkemään ne asiat, jotka ovat täysin tiedossa, mutta joita on vaikea nähdä, ellei joku niitä aseta suoraan silmien eteen. Ajattelin siis avata silmäni, ja miten oikeassa kaikki voikaan olla?

    Voin aloittaa siitä että olen puhdas introvertti. Siis aivan 100% ja yhtään valehtelematta.

    Olen myöskin luova individualisti. Parhaimmillaan luova, syvällinen ja ilmaisuvoimainen. Huonoimmillani taas loukkaantuva, oikutteleva ja ylitunteellinen. Testin mukaan motivoivat tekijät ovat aitous ja yksilöllisyys ja voin olla kaikesta täysin samaa mieltä. Voidaanko lopettaa jo tähän? Joskus on mielenkiintoista huomata, kuinka muutamilla vastauksilla voidaan saada niin täydellisiä kuvauksia ihmisestä.

    Tein myöskin tämän testin, jonka olen nähnyt muutamassa muussakin blogissa tässä lähiaikoina. Joten miltä mun top 5 näyttää luonteenvahvuuksien saralla sitten olevan? Ainakin täysin totta.

    1. NÖYRYYS ( Et hakeudu huomion keskipisteeksi vaan annat saavutustesi puhua puolestaan. Et pidä itseäsi poikkeuksellisena. Toiset huomaavat vaatimattomuutesi ja arvostavat sitä.)
    2. HARKITSEVAISUUS (Olet varovainen henkilö ja teet harkittuja valintoja. Et sano tai tee asioita, joita saattaisit myöhemmin katua.)
    3. KIITOLLISUUS (Olet tietoinen hyvistä asioista ympärilläsi etkä pidä niitä itsestäänselvyyksinä. Ystäväsi ja perheenjäsenesi tietävät, että olet kiitollinen, koska käytät aikaasi kiitoksen osoittamiseen.)
    4. KAUNEUDEN JA ERINOMAISUUDEN ARVOSTUS (Huomaat ja arvostat kauneutta, erinomaisuutta ja taidokasta toimintaa kaikilla elämän aloilla, luonnosta taiteisiin, matematiikkaan, tieteisiin ja arkisiin kokemuksiin.)
    5. RAKKAUS (Arvostat läheisiä ihmissuhteita, erityisesti kun jakaminen ja huolenpito ovat vastavuoroisia. Ihmiset, jotka ovat sinulle läheisimpiä, pitävät myös sinua itselleen läheisimpänä.)

    Siinä vaiheessa kun joudun taas jossakin kiusallisessa tilanteessa kertomaan itsestäni jotain, yritän muistaa vain läväyttää nämä asiat naaman eteen. Pitää varmaan opetella ulkoa että minkälainen ihminen sitä oikeasti on, koska itseään on ehkäpä maailman vaikein yrittää kuvailla. Helposti tulee mieleen vain ne kaikki negatiiviset luonteenpiirteet, joita ei ihan heti kättelyssä välttämättä haluaisi sanoa ääneen.

    “No siis mä en todellakaan oo ujo, mä en vaan rehellisesti keksi yhtään mitään puhuttavaa. Eikä sillä että mulla olis mitään asiaa kenellekkään muutenkaan.” 

  • face photoshoot,  my life,  my style,  thoughts

    33 KYSYMYSTÄ

    Avioliittoja: Toivon hartaasti, että vielä joku päivä. Ja ehdottomasti vain yksi.
    Kihloissa: Katsotaan sitä sitten, kun kosinta on joskus ajankohtainen.
    Lapsia: Näitäkin sitten joskus.
    Lemmikkejä tällä hetkellä: On. Ihana pieni suklaapupu Anselmi. Anselmilla on minikorvat ja vähän höpsö luonne. Anselmi on rakas.
    Leikkauksia: Ei ainuttakaan.
    Tatuointeja: Ei ole, eikä koskaan tule.
    Lävistyksiä: Mulla on vaan yksi reikä vasemmassa korvassa. Toinen umpeutui melkein heti kun se otettiin (joskus ikuisuuksia sitten). Sen sijaan mulla on ollut myös smiley, joka repesi, ja alahuulessa koru, joka teininä oli pakko saada. Niinkin pakko, että se tehtiin mulle ostoskeskuksen suihkulähteellä joskus 15-vuotiaana. Jaksoin katsella sitä varmaan pari vuotta ja otin pois.

    Muuttoja: En mä tiedä. Oon asunut ja syntynyt Raumalla, ja sen lisäksi Hollolassa, Lahdessa, Turussa ja Helsingissä. Turussa muuttoja kai kolme tai neljä ja Helsingissä neljä.
    Ampunut aseella: Oikeesti. Ehkä vesipyssyllä.
    Ottanut lopputilin: Yhden kerran. Pääsin takaisin vanhaan paikkaan, eikä vaan muutenkaan olisi pystynyt.
    Ollut saaressa: Onhan niitä muutamia tullut koettua.
    Autosi: Ei ole edes ajokorttia.
    Ollut lentokoneessa: Aika monta kertaa. Viimeksi tosin heinäkuussa, mutta marraskuussa nousen taas ilmoihin. Rakastan matkustamista ihan sen jokaisessa muodossa. Lentokoneessa ja bussissa tosin nukun paremmin kuin muissa.
    Onko joku itkenyt vuoksesi: Jos on, niin mulle siitä ei oo kerrottu. Oon mä joskus nähnyt jonkun itkevän, ja käsittääkseni olen ollut jollakin tapaa syynä siihen, mutta en ole kuitenkaan ihan varma. En itseasiassa muista kovinkaan hyvin asioita, jotka on tapahtunut jo vuosia sitten.

    Ollut rakastunut: Olen ollut. Väittäisin että vain kerran, koska siitä toisesta kerrasta en menisi niin takuuseen.

    Ollut ambulanssissa: En.
    Luistellut: Voi kunpa pääsisin tekemään sen tulevana talvena! Edellisestä kerrasta on ikuisuus.

    Surffannut: En ole, eikä ole oikeastaan kiinnostustakaan. Uskoisin, että se olisi pelkkää onnetonta räpiköintiä mun osaltani.

    Ollut risteilyllä: Monia kertoja.
    Ajanut moottoripyörällä: En oo.
    Ratsastanut hevosella: Kerran. Se oli kamalaa. Hevosen selässä istuminen on ihan kivaa, mutta itse ratsastus sai pakokauhun aikaan.
    Lähes kuollut: En kai ikinä.
    Ollut sairaalassa: En ole ollut sielläkään.

    Suosikki hedelmä: Appelsiini ja greippi.

    Aamu vai ilta: Aamu silloin, kun ei ole ihan heti kiire mihinkään.
    Lempiväri: Aina musta.
    Viimeisin puhelu: Iskän kanssa. En varmaan soittele edes oikeastaan kenenkään muun kanssa, kuin vanhempieni.
    Viimeisin viesti: Kaverilta.
    Nähnyt jonkun kuolevan: En ole nähnyt, enkä mä haluaisikaan.
    Kahvi vai tee: Kahvi. Olisi kiva olla sellainen iltatee ihminen, mutta en ole vieläkään päässyt siihen teen juontiin oikein käsiksi.
    Paras piirakka: Pekoni ja feta. Ja omenapiirakka.
    Kissa vai koira: Kissa.
    Paras vuodenaika: Syksy ja Talvi.
  • beauty,  face photoshoot,  my life,  my style,  thoughts

    KAUPUNGINOSA KUPLA

    Huomenna koittaa taas viikonloppu.

    Sitä edeltävä oli onneksi oikein ihana. Vietin sen rauhallisesti (vaikkakin hyvin pikaisesti) mökillä sekä siinä sivussa Rauman kirpputoreja kierrellen. Vanhat puutalot vintteineen ovat täynnä tunnelmaa. Joku päivä mullakin tulee vielä olemaan oma puutalo – ullakkoineen kaikkineen.

    Ja siellä ullakolla on oma ateljee. Tai makuuhuone. Tai voi olla että siellä on kummatkin. Sulautuneena yhdeksi. Aina on varaa haaveilla.

    Viikonloppu poissa Helsingistä teki jälleen kerran niin hyvää, että tämä viikko ei ole tuntunut perinteiseltä tuskan ja kärsimysten tieltä. Alan vasta näin vanhetessa ymmärtämään niitä asioita, mitä nuorempana vieroksuin. Mä en oikeastaan kaipaa ympärilleni mitään suurta ja avaraa. En vihaa mitään muuta niin paljoa kuin omasta pienestä kaupunginosa kuplastani poistumista. Tai vihaan kyllä, mutta en niin vahvasti, enkä ainakaan juuri tällä hetkellä.

    Joskus kymmenen vuotta sitten mun teki mieli ladata haulikko aika monen ihmisen ohimolle. Muistan ajattelleeni, että todella moni on vähän liiankin yksinkertainen. Sellainen joka asuu siellä Malmilla eikä näe mitään syytä poistua ikinä mihinkään suuntaan. Koska onhan siellä kaikki palvelut saatavilla, miksi pitäisi? Se ei ihan mahtunut kulkemaan positiivisissa mittasuhteissa mun pääkopassa. Mutta nykyään mä ymmärrän. Musta on itsestäni tullut juuri sellainen. Miksi lähteä kauemmas ruokakauppaan kun kulman takaakin löytyy sellainen? Alle kilometrin säteellä niitä on kuusi. Miksi käydä keskustassa kun meikit voi ostaa työpaikan vierestä cittarista? Muissa kaupoissa mä en edes ikinä käy, joten miksi se olisi edes tarpeellista vaivautua maailman stressaavimpaan Helsingin keskustaan? Ei se ole edes nätti.

    Hain pari joulua sitten yhden kirjan lahjaksi isälleni Kaartinkaupungin ja Johanneksen kirkon kautta kävellen Ullanlinnan puolelle. Silloin ajattelin, että se on vähän harmillista kun suomalaiset ovat suurimmaksi osaksi kotona viihtyjiä. Mun mielestä koko “keskusta” saisi ulottua sinne päin ihan kunnolla. Ja niin, että kaduilla olisi vilinää ja pienissä putiikeissa kävisi ovi useammin kuin pari kertaa tunnissa (jos silloinkaan). Olisin myös iloinen, jos ostoskeskukset häviäisi ja tilalla olisi kivijalkakauppoja. Niin että ihmiset eivät voisi piiloutua enää siihen turvallisen ankeaan tilaan, jossa kaikki liikkeet ovat saatavilla yhdessä sisätilassa. Ilman, että on mitään tarvetta hengittää ulkoilmaa edes yhtä kertaa.

    Luulen, että mustakin tulisi kaupungilla kävijä jos se kaupunki ei olisi parin ostoskeskuksen pyhä kolminaisuus. Jos se, että menee kaupungille tarkoittaisi sitä, että käydään kahvilla kauniin talon alakerrassa. Kahvilassa, jossa olisi itseleivotut pullat ja viinerit.

    Tiedän että aina voi vain lähteä kävelemään. Aina voi haahuilla punavuoren kaduilla ja kävellä liian kalliin oloisiin liikkeisiin sisään. Ja aina voi pysähtyä juomaan sen lasin skumppaa, vaikka alkosta saisikin kokonaisen pullon yhden lasillisen hinnalla. Mutta se ei ole kuitenkaan se asia, mitä tarkoitan. Ei yhtään.

    Mä toivon että edes turistit kävelevät pidemmälle. Suoraan tuomiokirkon takana on Helsingin kaunein ja viihtyisin kaupunginosa. Ruttopuistosta taas voi kierrellä katuja pitkin meren äärelle. Kauneimmat talot ja putiikit löytyvät rauhallisimmilta kaduilta, ja liikennevälineenä raitiovaunu on tunnelmallisin. Mä kuitenkin olen päätynyt elämään tähän omaan kuplaani, ja luulen, että niin on tehnyt aika moni muukin. Miksi poistua mihinkään minne ei ole mitään asiaa? Ei niitä ketjuliikkeitä neitsypolulta löydy.

    Olen huomannut että torstai on aina jotenkin viallinen päivä. Viallinen siksi, että ajatukset eivät kulje minään muina päivinä oikeastaan yhtään. Torstaisin ne taas jotenkin juoksee eteenpäin – ja aika vauhdilla.

    Harvoin saan itsekään kiinni niistä.

  • lookbook,  my life,  thoughts

    YSTÄVÄKIRJA

    Horoskooppi? Härkä
    Paras juoma? Kahvi ja vesi (ja punaviini)
    Lempiväri? Musta. Musta. Ja aina musta.
    Lempiruoka? Oon aika yksinkertainen mun suosikkiruokieni kanssa ja vedän ehdottomasti kotiin päin tässä. Kaikki lihapadat (moskovan pata, karjalanpaisti, kaikki nauta, kaikki riista) ja perunamuusi on puhdasta rakkautta. Iskän tekemä lasagne ja hampurilaiset. Liha ja juustot ja peruna, love you!
    Lempinimi? Kavereiden keskuudessa sellaista ei varmaan oo (paitsi työkaverin mukaan oon Rosanna aina sillon ku jostain syystä sanon vahingossa jotain kivaa). Perheen kesken mun pikkuveli taas nimesi mut uudestaan silloin kun oppi pikkuhiljaa puhumaan (se jääköön sinne perheen sisälle, heh). Rose ja Rous on niitä mitä kuulee suvun keskuudessa.
    Suosikki vuodenaika? Ennen se oli syksy, mutta kyllä mä melkein väittäisin että kunnon talvi voittaa kaiken!
    Lempieläin? Puput. Nyt ja aina.
    Kirjasuositus? Tällä hetkellä oon koukussa Lars Keplerin Joona Linna -sarjaan.
    Suosikki leffa? Sovitus.
    Lempimusiikki? Guns n’ roses on varmaan aina ja ikuisesti se paras bändi mun elämässä. Sen lisäksi Black Sabbath ja Hollywood undead. Ja jos rehellisiä ollaan niin mun paheita on mm. Teflon brothers ja Portion boys……..
    Onnennumero? Päätin joskus että se on numero 6 joten pysytään siinä.
    Hajuvesi? Oon nyt useamman vuoden käyttänyt Lady Gagan famea. Escadan desire me on myös yksi ikisuosikki. En tiedä oonko noiden lisäksi oikein muita ikinä käyttänytkään, heh.
    Laukku? Käytän yhtä laukkua tasan niin kauan, kunnes se hajoaa.
    Auto? Vanha musta mersu. Ajokorttia ei tosin edes löydy.
    Tapa viettää vapaailta? Varmaan litkiä viiniä (kiskoa vauhdilla kurkusta alas) hyvässä seurassa. Tai sitten ihan vain kotona viltin sisässä yksin.
    Viimeksi itkin? Kun luin jonkun kissan pelastamisesta kertovan tarinan.
    Viimeksi nauroin? Varmaan jollekkin mille ei kuuluisi nauraa.
    Viimeksi kehuin? Varmaan Anselmia (mun pupu) hienoksi pojaksi…
    Uskotko yliluonnollisiis asioihin? En oo sen tarkemmin miettinyt asiaa ikinä, mutta en mä kyllä varmaan usko.
    Paras paikka maailmassa? Oma koti. Mun perheen koti pohjanmaalla. Suomen luonto ja järvet ja Englannin luonto ja rannikot. Lontoo.
    Seksikkäintä minussa? Tähän pitäisi kysyä varmaan vastausta ihan joltain muulta, kuin multa itseltäni. En tosiaan tiedä.
    Lempijutut tällä hetkellä? Anselmi ja keikoilla käyminen.
    Jos uskaltaisin niin? Muuttaisin muualle. Ehkä hetkeksi ulkomaille. Tai ihan vain toiseen kaupunkiin kotimaani sisällä.
    Maailmankatsomukseni? Everything happens for a reason. Johon en kylläkään välttämättä edes usko.
    Mottoni? Ei oo.
    Erityistaitoni? Olen mestari antamaan täysin tyhjiä vastauksia. Taito, josta voisi opetella pois.
    Mitä teen ensi vuonna? Toivottavasti käyn ainakin Islannissa. Ja olen aloittanut jonkun koulutuksen opinnot. Ja päässyt ylös sohvalta.
    Keräilen? Vanhoja raamattuja.
    Karmein paheeni? En osaa vastata viesteihin.
    Ihanin ominaisuuteni? Yritän löytää jotain positiivista ihan kaikesta (muihin ihmisiin liittyvissä asioissa enimmäkseen) enkä epäile kenenkään ihmisen motiiveja ensimmäisenä.
    Tämä saa minut onnelliseksi? Aamukahvin juonti rauhassa.
    Kirja ja biisi, jotka olisin halunnut itse kirjoittaa? Vaikea kysymys. Biiseistä Patience herättää eniten tunteita (varmaan mun vanhempien takia osittain. Se oli heidän häävalssina). Kirjoista haluan kirjoittaa ihan omani. Olen lukenut satoja hyviä kirjoja (ja todella hyviä kirjoja), mutta yksikään ei välttämättä olisi sellainen, jonka kokisin voivan tulleen mun omasta kädestäni.
    Elämäni tähtihetki? Loputtoman yksinäisyyden tunteen katoaminen haettuani Anselmin kotiin ♥
    Keksintö jota ilman en voi elää? Lukutaito. Heh heh.
    Tämä vie minulta jalat alta? Olen aika konservatiivinen ja sellainen perinteinen romantiikka se on varmaankin.